Persoonallisuuden elinpiiri

07.03.2019

Kaikilla meistä on luontaisia vahvuusalueita ja asioita, joissa loistamme. Toisaalta on paikkoja, joissa emme menesty. Persoonamme ei määrittele meitä mutta ymmärrys itsestämme voi auttaa meitä tekemään parempia valintoja sen suhteen mihin suuntaamme ja missä ja mitä tehden vietämme aikaamme.

(Voit myös kuunnella äänitallenteen samasta aiheesta.)

Hei me tyypitellään taas!

Persoonallisuuspiirteistä puhuminen tuntuu herättävän usein vallan roimakkaa tunteenpaloa. Jotkut hehkuttavat hyötyjä niiden kartoittamisesta - oman toiminnan ymmärtäminen ja ohjaaminen helpottuu tai viestintään toisten kanssa saa apuja. Toisten karvat nousevat pystyyn mahdollisesta riskistä tai jopa halusta ihmisten lokerointiin sekä arveluttavaan toimintaan tämän perusteella. Jotkut pelkäävät toisaalta, että luontaisia ominaisuuksia käytetään tekosyynä vaikkapa huonoon käytökseen tai jämähtämiseen toimimattomiin tapoihin.

Ihmettelen miksi temperementtia, persoonallisuutta, luontaisia vahvuuksiamme ja toimintatapojamme halutaan katsoa usein varsin mustavalkoisesti. Harmaan sävyjen löytäminen tästäkin asiasta on todennäköisemmin sekä totuudenmukaista että hyödyllistä. Tarkoitusperämme ja tekojemme vaikutukset ratkaisevat sen teemmekö tiedollamme, taidoillamme ja valinnoillamme haittaa vai hyvää - ei tietomme ja osaamisemme itsessään.

Jotkut asiat ovat kuin ovatkin meille luontaisia, vahvuuksiamme ja niiden parissa olemme usein parhaimmillamme ja todennäköisesti tyytyväisempiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että taipumuksemme estäisivät meitä kehittämästä taitoja muuallakin, mahdollistaen toiminnan itsellemme ei-luontaisilla alueilla. Sinnekin kun on pakko joskus mennä, usein hyödyllistäkin ja joskus jopa kiinnostavaa. Haluaisin kuvata tätä taipumuksillemme luontaisen ja ei-luontaisen alueen joustavuutta ja toisaalta rajoittavuutta vertauskuvalla eläinten elinympäristöihin, erityisesti maa- ja vesieläinten kautta.

Elinpiirit ja liikkuminen niiden välillä

Eri eläinlajeilla on niille luontaisia elinpiirejä, jotka taas eivät sovi tai sopivat välttävästi toisenlaisille eläimille. Karkeasti jaotellen toisille on luontaista olla vedessä ja käyttää kiduksia, toisille elää maalla ja käyttää keuhkoja. Jotkut elävät vedessä mutta tulevat haukkaamaan happea pinnalle. Jatkumon päissä on pitkälle erikoistuneita eläimiä, joiden on vaikea selvitä edes hetkeä itselle sopimattomassa ympäristössä, keskellä paljon muita, eri ympäristöihin ja vaihtuviin olosuihteisiin sopeutuvaisempia eläimiä.

Luontainen tai ei-luontainen elinpiiri tai toiminta ei siis ole välttämättä toisia poissulkeva, eläintä tai ihmistä lokeroiva. Vastaavasti persoonallisuuspiirteissä tämä variaatio näkyy skaalana, ei kahtiajakamisella joko-tai, niin ettei yksilön onnistuisi käydä oman alueensa ulkopuolella. Joillekin se on helpompaa, toisille vaikeampaa. Esimerkiksi työelämässä tämä näkyy jatkuvasti - itselle ei-luontaisia asioita voi tehdä, jos siihen on tarvetta. Se, että satun olemaan luova ja ideoiva, ei tarkoita sitä, etten pysytyisi tekemään järjestelmällisiä rutiinitöitä. Vallan hyvin pystyn, se ei vaan ole minulle luontaista tai mielekästä, enkä ole niissä erityisen hyvä.

Itselle ei-luontaisella alueella harjoittelu kehittää taitoja siellä selviytymiseen. Vapaasukeltaja saavuttaa harjoittelulla kyvyn pysyä pinnan alla hengittämättä useita minuutteja, eli paljon pidempään kuin lajitoverinsa, jotka eivät ole tätä kykyä harjoitelleet johdonmukaisesti. Toisaalta voidaan kuitenkin olettaa, että yksilöissä on eroja, ja toisilla meistä on luontaisia vahvuuksia, jotka auttavat sukellustaidon kehittämisessä. Vastaava on tuttua useimmille työelämästä. Saatat kehittyä jossakin tehtävässä tai jollakin työn osa-alueella merkittävästikin lähtötasoosi nähden muttet pääse samalle tasolle kuin kollegasi, jolla on luontaisia vahvuuksia asiaan.

Tämä luontainen kyky ei myöskään liity pelkästään osaamiseen vaan myös haluun tehdä jotakin. On erittäin hyvä muistaa, että kaikkia ei kiinnosta sukeltaminen. Kaikkia ei kiinnosta myöskään vaikkapa suunnitteleminen, visiointi, analysointi, vertailu, järjestelmällisyys, rutiini, esilläolo tai yksin työskentely. Mikäli asia ei ylipäänsä motivoi sinua menemään ei-luontaiselle alueelle, voi olla tarpeen miettiä mikä on hyöty ja voisiko jokin muu alue olla parempi taidoillesi, motivaatiollesi ja päämäärillesi. Ei ole pakko puskea alueelle, josta ei ole hyötyä.

Lopuksi on hyvä muistaa, että myös luontaisella alueellaan voi kehittyä, olla niinsanotulla epämukavuusalueella tai uteliaisuusalueella. Itse en esimerkiksi tykkää olla esillä ja puhua yleisölle, mutta yksilöiden kanssa keskustelu on itselle mielekästä ja luontaista. Olen mennyt selvälle epämukavuusalueelle tämän suhteen tapaamalla tuntemattomia esimerkiksi LinkedIn-lounaiden merkeissä. Vaikka olenkin omalla alueellani, olen venyttänyt sen rajoja.

Tasapainon löytäminen

Mielestäni tärkeintä on ymmärtää, että itselleen ei-luontaisella alueella voi käydä, mutta siellä ei voi oleskella liian pitkään tai jäädä sinne kokonaan. Vedestä pois joutunut kalakin pyrkii pomppimaan takaisin luontaiselle alueelleen, sitä ankarammin mitä pitemmäksi aika kuivalla maalla käy, ja väärään elinpiiriin jäämisestä seuraa tuho. Vapaasukeltajan, oli hän kuinka hyvä tahansa, on jossakin vaiheessa noustava pintaan.

Sama pätee työhön. Suurin osa meistä työskentelee vähintään osan työajastaan alueella, jonka kokee itselleen vieraammaksi. Työnkuvan ei kuitenkaan kannata sisältää liikaa yksilölle epäluontaisia elementtejä - ihminen väsyy ja lähtee sopivampaan ympäristöön. Joillekin työskentely itselle ei-luontaisella alueella voi toimia, jos tasapaino löytyy isommasta kuvasta, elämän kokonaisuudesta, esimerkiksi jos vapaa-aika vietetään suurimmaksi osaksi omalla alueella. Toisille elämän osa-alueet muodostavat tiukemmin yhteennivoutuneen kokonaisuuden ja he saattavat kaivata suurempaa tasapainoa jokaisella osa-alueella. Ihmisissä on eroja skaalassa, kuin eläinlajeissa - paljonko voit viettää aikaa "väärässä" ympäristössä on yksilö- tai lajikohtaista.

Loppujen lopuksi kaikille pätee jossakin suhteessa samat säännöt: me pyrimme pois ei-luonnollisesta ja tukahdumme, jos emme pääse palaamaan luontaiselle alueellemme. Työelämän kannalta pahimmassa tapauksessa, ehkä ulkopuolisesta paineesta tai vain ajautumalla, ihminen päätyy tehtäviin, joissa ei ole omassa elinpiirissään ja rupeaa oireilemaan.

Optimaalitilanteessa saataisin kaikille kartoitettua paikka ja työnkuva, jossa ihminen olisi suurimman osan ajasta tyytyväinen, jossa pääsisi tekemään mielekkäitä asioita, joita osaa tehdä, joita haluaa tehdä, joissa kokee pärjäävänsä ja kehittyvänsä ja saavansa jotain suurempaa aikaiseksi.

Suureen rooliin tässä mätsäyksessä nousee se, että tuntee itsensä, ja tämä on mielestäni se mahtavin hyöty persoonallisuuspiirteiden tutkiskelussa. Itsetuntemus on tärkeässä roolissa myös kehittymisessä "epämukavuusalueella", oli se sitten ei-luontaisella tai luontaisella alueella - mitä hyötyä tästä on, miksi teen tätä? Kannattaako alueelle ylipäätään änkeä? Haluanko oikeasti sinne ja onko minun mahdollista pärjätä ja olla tyytyväinen siellä?

Tunne itsesi, valitse paremmin, käy välillä pulahtamassa oudossa lammessa, jos siltä tuntuu mutta palaa taas omaan elinpiiriisi kun on sen aika.